torstai, 23. huhtikuu 2015

Takaisin Blogspotin puolelle...

Palataampas takaisin tuonne blogspottiin. Vaikka tätäkään ei ole pitkään aikaan päivitetty, niin seuraavat jutut tulevat tuonne rannaltarannalle.blogspot.fi puolelle.

tiistai, 28. heinäkuu 2009

Stone Town ja Jambiani, Sansibar

Nyt ollaan sitten vaihdettu maisemaa ja maata parin paivan tiukkaakin tiukemman bussilla matkustamisen jalkeen. Paatettiin junan tilalta ottaa bussi, koska emme olleet varmoja aikatauluista. Mzuzussa hypattiin bussiin keskiyon aikoihin ja ajateltiin, etta saadaan istumapaikat, mutta toisin kavi. Muutama tunti oli ihan mukava seista, mutta kolmen neljan aikaan yolla mutkaisia teita ylinopeutta huristellessa alkoi olla ikava pehmustettuja penkkeja. Meille kylla vakuuteltiin, etta rajalla sitten vaki vahenee ja pitais tulla niita istuimia. Tama piti paikkansa. Saatiin istuma paikat Malawin puolella ja paastiin istumaan kun ajettiin kaks kilometria No mans landilla. Tansanian puolella sitten kaikki penkit olikin sitten taas varattu, joten seuraavat 20 tuntia joko nukuin bussin lattialla muiden valissa tai istuin riisisakin paalla. Jos joku haluaa bussilla Tansaniaan menna niin suosittelen ottamaan bussin Lilongwesta, jolloin saa varmasti ne istumapaikat. Muutama paiva meni tuon jalkeen ihmetellessa ja nukkuessa.

 

Sansibar on kylla ihan hienon nakoista seutua, mutta turisteja on ihan liian paljon. Taalla parjaa melkein suomella paremmin kuin englannilla. Mita kuuluu? Kukkuluuruu. On aika yleinen sanonta taalla pain. Hinnat on aivan kauheat, verrattuna aikaisempiin paikkoihin. Kohtuu hintasta backpackeria on melkein mahoton loytaa Stone Townista. Muutenkin tuntuu silta kuin ois jossain turistirysassa. Jos joku on kayny vain Sansibarilla ja sanoo nahneensa Afrikan valehtelee aika paljon.

 

Nyt ollaan oltu muutama yo Jambianissa, joka on kaunista seutua. Kirkasta sinista vetta ja valkoiset rannat. Eilen oltiin menossa uimaan delfiinien kanssa. Tuuli oli kuitenkin niin kova, etta pari venetta upposi rannassa, kun odoteltiin tuulen tyyntymista. Paatettiin sitten olla menematta. Reissun hinta per naama piti olla 35usd, sisaltaen kuletuksen, veneretken ja ruoat. No palattiin tyhjin kasin 30km lenkilta takas bungalowille ja matkan jarjestaja rupes kinuamaan 35usd rahaa pelkasta taksikyydista. Pieni ukotuksen poikanen oli jatkilla mielessa. Kysyttiin Saksalaiselta parilta, joka myos oli kyydissa paljonko heilta oli pyytany ja sanoivat 20usd, olivat maksaneet lopulta 7usd. No sanottiin, etta mekin maksetaan saman verran. No sitten rupesivat purnaamaan, etta Saksalaiset oli maksaneet liian vahan ja meidan pitais maksaa sitten enemman. Lyotiin niille se 7 dollaria kouraan ja sanottiin, etta pitakaa rahat tai ei makseta ollenkaan. Ihme hommaa, etta kaikille on eri hinnat ja mitaan ei voi sopia etukateen. Nyt sitten seuraavaksi lahdetaan pohjoiseen Kendwaan, jossa voi kuulemma kayda jopa saunassa.

 

Taallapa ei sen ihmeempia.

- JH

maanantai, 20. heinäkuu 2009

Likoma island, Malawi

Takaisin jalleen Nkhata Bayssa. Tuntuu jo, ettei taalta paase koskaan poissa:) vaikka eipa ole kylla kiiruskaan. Takana on rentouttava viikko Likoma Islandilla ihan Mozambikin rannikolla. Oli rantaa ja kirkasta vetta, riippukeinuja ja kookospahkinoita.

 

Ehka kaikista kummallisin ja mieleenpainuvin asia oli kuitenkin lauttamatka Nkhata baysta Likomaan. Matkaahan on niinkin paljon kuin 60 km eika matkassa pitaisi kestaa kovinkaan kauaa. Lahto tapahtui melkein ajallaan viime maanantaina 10 aikoihin illalla. Laivaan lastaus tapahtui yhden pienen portin kautta, eika se ollut mitenkaan erikoisen vaikeaa. No aamulla 9 tunnin matkustamisen jalkeen paastiin Likoma-saaren rantaan. Laituria ei tietenkaan ole, joten ihmiset rynni samasta pikkuportista ulos pelastusveneisiin, samalla kun saarelta tulevat koittivat paasta sisaan laivaan. Tastahan seuraa aivan kasittamaton tungos. Elaissaan en oo samanlaista saatamista ja sahlaysta nahnyt. Ihmiset kiipesi laivan kylkea pitkin ylos ja alas heitellen omia tavaroita joko pelastusveneisiin tai laivaan riippuen siita mihin suuntaan olivat menossa.

 

Lopulta sitten paastiin ulostautumaan siitta purkista pelastusveneeseen, jolla oli tarkoitus menna maihin. Veneessa oli jo varmaan se 22 ihmista mika oli maksimimaara porukkaa, mutta aina vain johonkin valiin lisaa ihmisia saatiin sullottua. Lopulta pelastusvene oli niin taynna, etta vesi tuli laidan yli veneeseen. Vasta siina vaiheessa lahdettiin suuntaamaan nokkaa kohti saarta. En kasita miten se edes lopulta pysyi pinnalla koko matkan. No eipa enaa soutelut Saimaalla pelota isommallakaan porukalla.

 

Kaytiin myos katsastamassa Likomalla paikallinen poppamies. Potilaana oli mies, jonka jalka oli kuin tilkkutakki. Parsittu kokoon monesta eri palasesta. Oli passitettu poppamiehella sairaalasta, koska eivat siella osanneet mitaan tehda. Parantumaan pain oli kuulemma menossa. Lisaksi oli kaksi naista, joista toinen oli ilmeisestikin 11 kuulla raskaana ja toinen vasta yhdeksannella:) Molemmilla oli sama ongelma, eli lapset eivat olleet masussa oikein pain, vaan paa oli ylempana kuin jalat. Hoitona tahan ilmeisesti ikavaan ongelmaan on ruoska. Ensina lekuri rupesi hakkaamaan naista nyrkilla selkaan ja mittailemaan kuinka pitkalle lapsi masussa alaspain liikkui. Vahan aikaa selitteli jotain ja tulkki kertoi meille, etta naisen mies oli noiduttu ja kuollut, jonka jalkeen tama kirous oli siirtynyt taman vaimolle eli hoidettavana olevalle naiselle. Koska nyrkilla hakkaaminen ei ilmeisesti ollut tarpeeksi tehokas hoito muoto, otettiin seuraavana kayttoon ruoska. Talla sitten vahan aikaa naista natisti maiskittiin ja lopuksi ruoska kaannettiin toisin pain ja tokittiin silla puukahvalla. Tama ilmeisestikin toimi, koska ilmiselvasti tama lapseksi kutsuttu iso moykky oli liikkunut lisaa alaspain. Kylla siina oli valilla melko kummallinen olo katsella tata toimintaa. Mutta kokemus tamakin.

 

Saimme myos rahat takaisin jotka katosivat Jollyboyssissa Livingstonessa, joten havikki on nyt +-0. Semmoista talla kertaa. Kuvia ei ole tulossa, koska intternetti on edelleen sairaan hidas taalla. Ehkapa sitten Dar Es Salaamista, jonne pamahdetaan torstai aamuna.

 

-JH

lauantai, 11. heinäkuu 2009

Nkhata Bay, Malawi

Nyt sita ollaan nakojaan jamahdetty tanne vahaksi aikaa. Tultiin Lilongwesta tanne joku kymmenen paivaa sitten ja edelleen taalla porraillaan. Jarvi on kuin linnunmaitoa, vaikka siella Bilhartzian syopalainen eleleekin. Kun laakarilta kaytiin kyseleen, niin se vain naureskeli, ettei se semmonen mato viela teijan sisuksissa oo, joten vasta kun ollaan lahdossa taalta pois, pitaa nauttia pari pilleria.

 

Muuten ollaankin sitten vain nukuttu, uitu ja syoty. Eipa paljon muuta. Eilen kaytiin veneilemasssa jollain pikkuisella rannalla ja syotettiin Kalahaukkaa, snorklattiin ja heiteltiin frisbeeta paikallisten lasten kanssa. Nyt pitaisi keksia jotain tekemista, koska tama ylenpalttinen levyttaminenkin alkaa joskus maistua puulta.

 

Taalla kun on paljon naita puuseppia ja kaikenlaisia kaivertajia oon itekkin ruvennut rakentelemaan helistimia kaljapullon korkeista, puupalasista ja nauloista. Pitaa joku paiva kun ollaan lahdossa eteneen myyda ne naille paikallisille. Hokea vain sunday price ja my business is very bad niin eikohan silla jokunen Malawin kwacha taskunpohjalle pyorahda.

 

Taalla ei toimi luurit ollenkaan, joten ei tartte ihmetella jos ei mitaan kuulu. Viikon sisaan ollaan mahdollisesti Tansaniassa. Ja huomasimpa juuri, etta puolet kahdesta kuukaudesta ollaan jo taalla oltu. Aika nopeasti se aika taalla kylla kuluu. Ja luultavasti tahti vain nyt kiihtyy loppua kohden. Viikonpaivista en oo valittany enaa moneen viikkoon ja se se on hauskaa se.

 

- JH

torstai, 2. heinäkuu 2009

Kuvia Namibiasta ja Sambiasta

1246521888_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Matkalla kohti Sossusvleita

1246522099_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Solitaire, Namibia. Taalla on kuulemma maailman parhaat omenapiirakat.

1246522258_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sesriem Canyon, Namibia

1246522533_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Talla hienolla maasturilla ajeltiin neljastaan kaikkine rinkkoineen mukavia hiekkateita pitkin.

1246522714_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Deadvlei, Namibia

1246523050_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sesriem, Namibia

1246523411_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Leopardi - South Luangwa, Sambia

1246523579_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jellona - South Luangwa, Sambia

1246523805_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Charles ja Lumba